Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Kettu-lapaset


Malli on Jorid Linvikin ja olen toteuttanut sen 7-veikasta, puikot 3.5. Monenlaista kettulapasmallia löytyy Pinterestistä. Nämä lähtevät veljen pojalle synttärilahjaksi.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Villasukkia

Hei! On tämä blogin päivittäminen vaan hidasta. No sukkia sitä olen nyt tehnyt vaihteeksi, tässä valmistuneita, kahdet sukat jo lentäneet pesästä, 45 kokoiset miesten sukat mustana ja adlibriksen langoista 41 kokoset naisten sukat. Niistä ei kuvia. 


7-veikan punatulkusta neulotut koko 39 naisten sukat yllä. Alapuolella vihreät on puretusta keskeneräisestä neuleesta vanhaa 7-veikkaa, naisten sukat ja toiset sukat on suuret 49 miesten sukat adlibriksen langoista, jalkaterän päälliosa 2 o ja 2 n neulosta. Vaihteeksi vähän isompaakin sukkaa....


Adlibriksen langoista nämäkin alla olevat, näihin meni yksi kerä joka sisälsi yhden solmun ja sotki rannutuksen, kuten näette omassa jalassa nyt sitten. Just passelit.


Se on loma tuleva viikko. Oikean polven kanssa ongelmaa, joulun jälkeen tapahtu pieni tapaturma, meidän Dooris rotikka sitten päätti rysäyttää oikean polven sisäpuolelle ja siitä lähtien sitten pikku hiljaa kipeytynnä... nyt vetämässä ortopedille sitten lähete.... liikkumistahan tämä on hankaloittanut.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kaulurit

Tein parit kaulurit Dropsin ilmaisista ohjeista. Lankana Dropsin Air alla viimeinen kuva merkistä.

Yllä oleva tehty yksinkertaisella langalla ja alla oleva on sitten kaksinkertaisena ja pyynnöstä korkeampi kaulan osa.


maanantai 2. tammikuuta 2017

Kirjoneulelapasia ja yhdet sukat

Heipä hei. Nyt on joulu ja uusi vuosi vietetty, kuinkas muuten kuin neuloen. Tässä aiemmin valmistuneita lapasia viime vuoden puolella. 


Kekkos-lapaset harmaa ja valk. Nalle lanka ja hyvät tuli, näitä suurensin edellisiin verrattuna, 3 puikoilla neulottu.


Tässä tämä kiva malli jota olen neulonut nyt paljon. 3.75 puikoilla ja 7-veikkaa.



Tällä mallilla neuloin viime vuonna yhdet lapaset nuorelle pojalle, nyt sitten ihan miehen käteen, tässä on oma värjätty lanka kuviossa, verihelttaseitikillä tietenkin. 3.75 puikot.


Mustaan sopii tosi hyvin tuo värjätty lanka, verihelttaseitikillä värjättyä lankaa, ylemmät on minulla itsellä käytössä ja alimmat on sitten tehty tuolla intialaisella peukalokiilalla ja hyvin upposi tuo kuvio tuohon. Puikot 3.75 ja lankana tietysti 7 veikka.


Nämä sukat on neulottu Adlibriksen langoista, menevät kummitytölle, vuosia täyttää ja valmistui nuoriso ja vapaa-ajan ohjaajaksi.  Eipähän varpaita palella. Kiva väritys. Vielä kolme kerää tätä.....


Pakkasia on luvassa, joten villaa päälle jokaikinen ettei palella. 😃

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kirjoneulelapasia....

Lapasrintamalla tapahtuu, Kekkos-lapasia tullut tehtyä ja sitten tätä sydänmallilapasta, jonka ohjeen löysin Pinterestistä ja mallikin opittu jo ulkoa. Kuvasta puuttuu niistä yhdet pinkki+valkoinen sävyiset. Kekkosissa lankana Nalle ja noissa sydänlapasissa 7-veikka. Kivaa tikuteltavaa. 




Joulukin tulla möllöttää puskien takaa... mitään en ole tehnyt sen eteen, tais joulukortitkin jäädä laittamatta, jokunen pitää ostaa ja laittaa. 
Töissä kiirettä ollut ennen näin joulua, ensi vuonna uudet tuulet puhaltavat :)


maanantai 7. marraskuuta 2016

Kirjoneulelapasia

Tässäpä muutamat kirjoneulelapaset tullut tehtyä. 

Alla on Kekkonen -lapaset, Pinterestistä löysin kuvakaavion ja sen perusteella sitten neuloin Nalle langasta nämä lapaset, 3 puikot, miehen käteen sopivat.


Näissä lapasissa on yhdistettynä monenlaista kuviota, 7-veikan lanka, 3.75 puikot. Tarpeeksi pitkä varsi ettei ranteet jäädy. 


Alla on sitten kirjasta "Villit vanttuut & vallattomat villasukat kirjasta "pionin kukka". Lankana 7-veikka. Puikot 3.5. 


Tulevana viikonloppuna lauantaina 12.11. päivänä on siskon pienen tyttövauvan kastajaiset, ortodoksinen. Ilomantsiin matka käy jo perjantaina, matkaa kun on 260 km. Nimeä en tiedä vielä. Mutta tapahtuma on tavallaan uusi minulle, kun en ole käynyt ortodoksisissa tapahtumissa ikinä. 

Ensi viikolla on sitten edessä 3. kuntoutusviikko ja sen jälkeen lomaviikko että toipuu edellisviikosta. Odotan kovasti näkeväni kuntoutuskamujani..

tiistai 11. lokakuuta 2016

Sukkabloggaus


Näissä sukissa lankana pääasiassa Nallea, monenlaisessa muodossa. Neulottu 3 puikoilla. 
Oikean puoleiset sukat on neulottu tämän syksyn liukuvärjätystä langasta, hauskat tuli ja tietysti ittelle. Tällainen lyhyt postaus. Hyvää viikkoa kaikille :)

maanantai 3. lokakuuta 2016

Värjäyksiä

Värjäykseni alla olevassa kuvassa on 2. värjäyskerta verihelttaseitikin lakkiliemessä, puretteena aluna. Lankana vasemmalta 75 g 7-veikkaa l.valk., olisiko Nallea keskimmäinen vyyhti harmaana ja 100 % villalankaa harmaata. Nämä vyyhdit olivat monta päivää liemessä mutta hyvät sävyt tuli. Perkeet oli kattilassa.


Alla olevassa kuvassa on sitten vasemman puoleinen vyyhti 100 g l.valk. Nallea värjätty tarhakäenkaalilla, annoin olla yön yli liemessään ja sitten huuhtelin, puretteena aluna. Oikean puoleinen värjätty liukuvärjäyksenä, verihelttaseitikin lakkilientä (3. värjäyskerta) ja keltasipulin kuoriliemi. Puretteena aluna. Tämän tein siten että lämmittelin ensin verihelttaseitikin lakkiliemen ja kansi päälle ja sitten keittelin tuon keltasipulin kuoriliemen. Noin puolet laitoin lankaa toiseen kattilaan ja toiseen kattilaan toisen puolen, tuo väli jäi sitten ns. luonnon väriseksi. Hauska lanka. Lankana tässä oli muuten 75 g 7-veikkaa l.valk. Annoin olla yön yli ennenkuin huuhtelin.


Vielä olisi vähän värjäysaineita, samettijalkaa, verihelttaseitikin lakit, sitten sekalaiset sienet, löysin kuivina ihan limanuljaskan näköinen vaan punasävyinen, keräsin talteen, hölmö en ottanut kuvaa.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Lapasia, vauvan peitto ja värjäystä

Lomaviikolla tehtyjä lapasia vanhalla mallilla, lankana 7-veikka, puikot 3.5. Tämä on niin hyvin opittu malli neuloa ja mukava. Mallin olen oppinut kasvattiäidiltä ja olen sitä sitten neulonut hänen kuoltuaan. Muisto hänestä.


Lumioosin blogista bongasin tämän vauvan peiton ohjeen joka on C2C-tekniikka, ohje. Eli tämä tehdään virkkaamalla ja lankana oli ihana 100 % lampaanvillaa omine tuoksuineen. Meni sellaiset vajaa 300 g. Oli muuten mukava malli virkata. Suosittelen.


Tässä lähikuvaa kuviosta.


Tässä oikealla 100 g l.valk. Nallea värjätty verihelttaseitikin lakeilla, joita oli tosi runsaasti. Vasemman puoleinen 100 g l.valk. Nalle on värjätty keltasipulin ja punasipulin kuoriliemellä liukuvärjättynä. Tuli kaunis ja kolmea eri sävyä. Puretteena aluna.


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Sukat omalle isälle ja pikkuiset siskon syntyneelle tyttövauvalle



Tässä vasemmalle isälleni tehdyt villasukat, lankana On linen supersocke 8 fach eli neuloin 4 puikoilla ja oli hyvää neulottavaa, italialialaista lankaa.

Oikealla sitten nämä marjapuuron punaiset sukat neulottu 2.75 puikoilla, lankana Alizen wool & bamboo lanka, ihanan pehmeää neulottavaa, soljuvaa. 

Lähtevät huomenna postin mukana saajilleen. Tuo vauvan junasukka on hyvä malli, jota toteutan jatkossakin. 

tiistai 20. syyskuuta 2016

Värjäykseni kelta- ja punasipulin kuorilla

Tässäpä värjäykseni viikonlopun ja eilisen osalta. Värjäsin pääasiassa puna- ja keltasipulin kuorilla. Väri näyttää olevan vahvaa. Punasipulin kuoria oli 62 g ja keltasipulin kuoria varmaan tuplasti. 

Alla olevassa kuvassa vasemmalta:
- verihelttaseitikin lakkiliemessä toinen kerta, hyvä oranssi, lankana Novitan Aapo, l.valk.
- keltasipulin kuoriliemessä: kirppislöytölanka Venlaan (98% villaa), l.valk.100 g, raikas keltainen
- seuraavat 2 vyyhtiä keltasipulin kuoriliemessä Aapo l.valk. 100g  tarttui voimakkaammin eli tuli sellainen sinapinoranssi sävy
- punasipulikuoriliemessä: Aapo l.valk. 50 g voimakas vihreä
ja viimeinen vyyhti 50 g vanhaa Venla-lankaa l.valk. hieman vaaleampi vihreä
Kaikissa oli puretteena aluna, ei muuta. Annoin olla yön yli liemessään, ennenkuin huuhdoin. Eli nämä värjäykset pääasiassa ensimmäiset kerrat liemessään paitsi vasemmalla ollut vyyhti. Perkeet ei olleet kattilassa  mukana värjäyksessä.


Tässä on sitten tänään huuhdellut vyyhdit, lankana Aapo l.valk., hyvä oranssi ja hyvä vihreä, värit vääränlaisia, ei ole niin hyvää kameraa että saisi paremmat värit näkyviin. 
Oranssi on toisen kerran keltasipulikuoriliemessä ja vihreä sävy toisen kerran punasipulikuoriliemessä. 


Vielä värjään näissä liemissä kertaalleen, teenkö pätkävärjäystä??

Tarhakäenkaalia sain tuossa, se pitäisi keitellä ja hyvää väriä tiedossa. Sitten on odottamassa paljon verihelttaseitikkejä ja hieman samettijalkaakin. Jos tässä loman aikana saisi värjäiltyä näillä.

tiistai 13. syyskuuta 2016

PALKINTO/HAASTE

Sain Tuijan kortteilua, käsitöitä ja arkielämää -blogista palkinnon/haasteen, kiitän siitä. Tässä vastaukseni, Tuija.


HAASTEEN SÄÄNNÖT MENEVÄT NÄIN:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajaksi.

Aloitin bloggaamisen v. 2012. Kauan mietin tämän aloittamista. Luin paljon erilaisia käsityöblogeja ja sitten vaan päätin aloittaa sen. Ompahan jossain ns. muistiinpanona nämä erilaiset asiat esim. tuo värjääminen on aika tärkeä osa tuota muistiinpanoa, siinä näkee tuotokseni ja millä kannattaa värjätä. Paljon saa ideoita ja vinkkejä muiden blogeista ja sitten se kannustava palaute on mukavaa ja tuntee olonsa sellaiseksi, että tämä on mukava harrastus ja henkireikä elämässäni, kuten myös bloggaaminen. 


Ohjeita tulevalle bloggaajalle:
Ole rohkea, tutustu toisiin bloggaajiin ja kommentoi, sillä kommentti on se kannustava ele toista kohtaan. 
Kirjoita ja laita kuvia, sillä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Miten saat uusia lukijoita, järjestä arpajaiset ja pyydät siellä blogisi lukijaksi samalla kun osallistuu arpajaisiin.
Kun löydät mielenkiintoisen blogin, liity sen lukijaksi ja samalla voit jättää kommentin että "tule vastavierailulle blogiini".

Tästä tulikin mieleen, etten ole ihan lähiaikoina pitänyt arpajaisia, ne pitäisi pitää tässä kun pahin syyskiire menee ohi eli nämä värjäystouhut. 

Palkinnon/haasteen lähetän seuraaviin blogeihin:


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Pienempää sukkaa



Tässä pienempää sukkaa isompien sukkien jälkeen näistä langoista... hyvin sai tähelangoista tehtyä näitä. Kiva oli neuloa välillä pienempää.

Kuntoutusjakso meni hyvin, aika hurahti nopeasti. Ruoka oli hyvää ja seura myös. Monenlaista liikuntamuotoa on kokeiltu ja niistä virikkeitä sitten elämään. Edessä pienten painojen ja pienen kahvakuulan osto. Pari läksyäkin tuli tehtäväksi. Marraskuun 14. päivä viikon jaksolle meno uudestaan.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Sienivärjäykseni


Tässäpä värjäykseni tänä viikonloppuna, sieniähän tosin keräsin useampana päivänä.

- vasemmalta kaksi vyyhteä, l.valk. Pallas ja valk. Pallas lanka; värjäsin verihelttaiseitikin jaloilla ja puretuksena aluna
- sen jälkeen kaksi vyyhteä l.valk. Pallasta värjätty veriseitikillä, puretuksena aluna
- 100 % lampaan villalankaa iso vyyhti värjätty verihelttaseitikin lakeilla ja puretuksena aluna
- kellansävyinen lanka on värjätty limanuljaskan jaloilla, lankana vanhaa Venlaa (96 % villaa) löytö kirpputorilta
- ruskehtavan harmaa on puolestaan limanuljaskan lakeilla, lankana sama vanha Venla
- seuraava iso vyyhti on samaa vanhaa Venlaa, värjätty 2. värjäyskerta verihelttaseitikin lakkiliemellä
ja viimeinen pieni vyyhti on vanhaa Venlaa, värjätty uudestaan keittämällä veriseitikit eli uusi liemi siitä ja veriseitikit oli siinä langankin ollessa mukana, puretuksena aluna, langasta tuli hieman kirjava, punaisempaa sävyä oranssin seassa..

eli yhteenvetona en laittanut nyt lainkaan tätä viinikiveä mukaan vaan värjäsin pelkästään alunan turvin.

Huomenna koettaa lähtö Kunnonpaikkaan Kuopion kuppeeseen viikon kuntoutusjaksolle. Tavarat pakattu ja jotain kässätyötä pitää ottaa sitten mukaankin. 

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Tuunattuja kasseja ja villasukkia

Tässä tuunattuja kasseja, ensimmäinen farkkujen yläosasta ja laitoin vuoren siihen vanhasta lasten lakanasta ja taskun myös ompelin. Letittämällä tein kassille hihnat, saa hyvin olkapäällekin laitettua.


Tässä alla oleva kassi on sellainen että kirpparilta löysin tämän ns. topin, jätin sellaisekseen, ompelin vetoketjullisen vuoren vanhasta lasten lakanasta ja taskukin tuli siihen. Kassin hihna on ommeltu housujen ulkosaumasta tukevampi sellainen.


Pro Lanan sukkalangoista neulottu erikokoisia sukkia, tykkään tästä langasta, puikot 3.

Tällainen postaus tällä kertaa. Ensi viikolla kuntoutukseen meno.

Värjäyspadat odottavat tulille pääsyä, verihelttaseitikkiä olen löytänyt tosi  mukavasti ja kaiken lisäksi veriseitikkiä tosi paljon. Katsotaan mikä päivän värjäilen.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Tuunattuja kasseja

Tässä tuunattuja kasseja vanhoista farkuista, pöytäliinasta, vuoreksi käytetty tyynyliinaa, verhoa Lisämaustetta virkatuista paloista. 


Yllä ja alapuolella sama kassi, käytin toisella puolen pöytäliinakangasta ja toisella puolella farkkua. Vuorena verhoa.Tästä tuli kiva kassi. Kassin sisäpuolella yksi tasku.


Alapuolella pääasiassa farkkua, vuori tyynyliinasta ja tasku sisällä, pitsipaloista taskut kassin  ulkopuolelle.


Tämä kassi on sitten päällipuoli pöytäliinasta, sisus on verhoa ja tasku sisällä. Ulkopuolelle en laitellut taskua ollenkaan. 


Kuten huomaatte tykkään tästä kassi mallista paljon, mukava ja helppo tehdä ja nuo ns. kanttauksetkin onnistui hyvin kassin suuhun, huomattavasti siistimpi kuin erillinen kanttinauha, jota käytin ensimmäisessä kassissa.

Mutta tämä tuunaus tuntuukin tosi mukavalta. Kiva tällaisia tehdä. Niin ja meininki ois nuo magneettinepparit laittaa vielä sulkemaan kassinsuuta.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Tuunattu kassi

Löysin Pinterestistä tämän kassin mallin, suurinpiirtein yritin samanlaisen sitten piirtää farkkuihin. Siitä sitten kaavan piirsin itselleni vielä. Tässä on vanhat miesten farkut, näistä hyödynsin lahkeita, koska ne oli hyvän leveät ja taitoskohta lahkeen sivusta on sitten kassin keskikohta. Vuoren sitten leikkasin vanhoista tyynyliinoista, jotka olin invertoinut pois kaapista ylimääräisenä. Kassin sisällä yksi tasku. Molemmin puolin kassia lisäsin tuollaiset pitsineliöt, siskolta sain ison kasan niitä (hän oli saanut joltain mummolta ne ja antoi sitten minulle kun ei tiennyt mitä tehdä niistä) ja hän oli osan värjännyt itse. Niistä sitten sivutaskut ompelin. Näyttävät tosi kivoilta. En mitään muuta härpäkettä enää tähän ommellut lisää. Uutta on vain tuo kanttinauha kassin ripojen siistimiseen ja tietysti ompelulanka. Niin meininki on vielä laittaa magneettinappi tuohon.


Itse tykkään tästä, toinen kassi leikattu valmiiksi farkun sinisenä ja siinä on sitten tuollaiset virkatut valkeat ruudut. Mielessä on  yksi vanha liina joka sopisi tähän tarkoitukseen myös tosi hyvin, kirkkaan värisiä isoja kukkia.... näin se vaan ajatus juoksee ja minä perässä :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Ommeltu hame, tunika, mekko

Tässä Marimekon jämäkankaasta ommeltu hame, sivu yhteen ja ylös resori kaksinkerroin, laitoin kuminauhat vielä tiukentamaan.  

hame Marimekon kankaasta

Joka tyypin kaavakirja 2 :sta piirrettiin siskoni kanssa kaavat itseäni varten, että on helppo sitten tehdä niitten mukaan t-paitoja, mekkoja. Hyvin perusmallia oleva T-paita ja tähän ns. tunikaan sitten kangasjämästä teimme rimpsuhelman joka sopii hyvin. Kanttausnauhalla kantattu hihansuut ja kaulus. Saumurilla suurin osa ompeleista.

tunika trikookankaasta

Eli tässä on samalla kaavalla tehty mekkomalliksi, tein runsaankokoisen taskun, kanttailin sen ympäriinsä. Tuo joustava kanttinauha oli huono ommeltava, en tykännyt siitä yhtään. Esim. tuo neonvihreän värinen oli paljon parempi ommeltava kankaaseen, pysyi edes kunnolla paikallaan. Tämä trikookangas tilattu kankaita.com  nettikaupasta, on muuten hyvä kangaskauppa. 

mekko trikookankaasta
Pestyjä trikookankaita odottaa tulevaa.... mitä niistä sitten. Tilasin adlibriksesta Mekkotehdas aikuisille -kirjan, siinä hyviä ohjeita mekoiksi. Tekijänä tässä kirjassa Kirsi Etula, Sunna Valkeapää-Ikola. Hyvin selkeitä ohjeita, joten luulisi meikäläisenkin tästä saavan kaavat piirrettyä ja toteutettua. Onneksi sain sisko Marjaanalta niin hyvät perusohjeet kaavojen ja muun opiskeluun, 

No  niin ja sitten huomenna koittaa arki, olisi töihin lähtö, loma 3 viikkoa pidetty. Tuntui kuin nyt olisi vasta herännyt asioita tekemään. Mutta kyllä sitä tässä vielä puolikkaalla työajalla hyvin kerkiää tehdä vaikka mitä vielä. 

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Ruokasienet ja kukkia


Kävin ensimmäistä kertaa katselemassa kanttarelleja ja ne oli niin pieniä että vain joitain keräsin. Mutta sitten löysin näitä kehnäsieniä jotka olikin aika hyviä moniin vuosiin nähden. Vasta nousseita ja napakoita ja vähämatosia. Kehnäsieni on sellainen että se pitää oppia jonkun kaverin kanssa ettei sitä vaan sotke toiseen sieneen. Minä  opin siten että sain kaverilta näitä sieniä ja sitten itse löysin näitä ja nämähän ovat huippusieniä siivoa ja laita pannulle kiehuta nesteet pois, voita vähän, kermaa, suolaa, pippuria ja siinä koko juttu. Hyvänmakuinen sieni ken oppii sen tuntemaan.

kehnäsieniä

Sitten vaan kotikukista kuvia kun ne vaan on niin kauniita ja helppohoitoisia ja kukkivatkin tosi hyvin, kerbera on tosi vanha jo eikä ole multia vaihdettu, isäntä laittaa kukkalannoitetta silloin tällöin. Olisiko 3-4 vuoden ikäinen, kaunis värinen.

Kerbera

saintpaulia
 Sainpauliat ovat tällaisia kaksivärisiä ja kaupasta ostettuja ja nämä vaan kukkivat huonosta hoidosta huolimatta. 
saintpaulia

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Pöllö kassi

Tilasin Kiinasta wish.com :sta tämän oikean puoleisen pienen repun lapsille tarkoitetun. Sitä katseltuani muutaman päivän, oli pakko alkaa tänään suunnitella omaa sitten erilaisesti hieman. Ensinnäkään vuorta en laittanut ja kankaat kaikki vanhaa farkkua eli tämä on tuunausta. Tein vain yhden käsirivan. Pehmusteita en pistänyt kulmiin enkä nokkaan enkä jalkoihin eli leikkasin kankaasta nuo mallit ja ompelin sitten kiinni. Tähän sai kulutettua mukavasti kangasta vaikkakin pienen määrän.  Uutta tähän ompelukseen vetoketju ja napit. Muu vanhaa kangasta. 


Pöllö edestä

Pöllö takaa
Tykkään tästä, tuli kiva ja sopivan kokoinen ja jämäkkä ja mahtuu kukkaro yms. sinne. Näitä varmaan pitää väsäillä ehkä muutama lisää.

Lomapäivät vaan hupenee, mutta nyt tuo ompelukärpänen tais iskeä.