Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Värjäystä juhannuksen tienoilla

Tässä kerron värjäyksistäni mitä olen tänä kesänä saanut aikaiseksi.

Aloitin voikukan kukinnoilla värjäyskokeilun, en ennen ollut kokeillut niillä, joten tuloksena oli hempeän keltainen.

Samassa kuvassa on kokeilua saniaisella, alkukesän saniainen ei ole niin vahva värinen kuin myöhään syksyllä ja jos vielä kuivattaa niin väri voimistuu.

Näissä kokeilussa oli lankana Gjestalin Maija luonnon valkoinen, puretuksena aluna. Eli näissä näkyy ettei värieroa ole paljon laisinkaan.




Seuraavaksi kokeilin koiranheisi vai koiranputki se on nyt nimeltään mitä kasvoi alkukesänä tienvarsilla paljon valkoisenaan. Se oli yllättävän riittoisa väri. 7-veikan valkoisella 150 g värjäsin ja puretus oli alunalla. Seuraavassa kuvassa sukat siitä väristä pitsisukkamalli novitan talvi 2010 lehdestä. Väri ei näytä kovin hyvältä tässä kuvassa.



Sama liemi toiseen kertaan mutta siihen laitoin rautavithrilliä ja sain hempeän vihreää sävyä ja lankana oli valkoinen 7-veikka 150 g. Samassa kuvassa on sitten toinen sävy jossa värjäsin krapilla ja liemeä käytin jo toiseen kertaan. Siinä valkea 7-veikka 150 g, puretuksena aluna. Hyvin voimakas väri tuli vielä.  Kuva ei anna värille oikeutta.



Eli samainen krappiliemi ensimmäinen kerta ja lankana oli hyvin marinoitunut 20 vuotta vanha lanka luonnonvalkea 200 g, villaa 65 % ja jotain muuta, mutta hyvin värjäyksessä tarttui väri. Puretuksena edelleen aluna. Siitä langasta aluillaan pitsimalliset sukat kuten nuo ed. keltaiset.



Tässä sitten on värjäystä Kool Aid mehuaineella, harmi kun ei saa tavan kaupasta  vaan pitää tilata esim. Lankatalo Tapion kaupasta tai sitten Tinttamarellista. Tämä on helppoa värjäystä, liottaa väriaineet lämpimään veteen, kastelee värjättävät langat kunnolla ja puristelee ne ja laittaa mikron kestävään astiaan. Tämän jälkeen vain laitetaan väriaineliemet lankoihin kukin omalla tavallaan, mikrotetaan täydellä teholla ensin 2 min ja sitten tarkistetaan onko alapuolellekin tarttunut väri, sen jälkeen vielä 1 min täydellä teholla, varmista ettei ala poksua kuumennettaessa. Väri on tarttuna lankoihin kun liemi on kirkasta. Kun tämä vaihe on tehty niin sitten huuhdellaan, varo langat ovat todella kuumia. Kannattaa käyttää muovihanskoja alkuvaiheessa, sillä väri tarttuu aika voimakkaasti Tässä on lankana nalle luonnon valkea.


Alla olevat sukat on värjätty myös Kool Aidilla, lankana 7-veikka valkea. Tässä käytin kolmea eri väriä värjäyksessä.



Tässä oli alkukesän tuotoksia värjäysten parissa. Tämä värjäystouhu on vetänyt mukaansa todella mielenkiinnolla, kolmena syksynä olen värjännyt siskolikan kanssa ja myöhään syksyllä. Kivaa tekemistä joen äärellä.

Mukavaa tulevaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Onnea uuvelle blogille. Kiva kun aloitit.
    Toisi kommeita lankoja sie oot värjänny ja upeita sukkia niistä kutonu.

    Mie tulen toistekki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan, kunhan sais itteesä niskasta kiinni ja saisi värjäyskärpäsen... oottelen niitä värjäyssieniä kovasti, äikätatti lähinnä olisi ehkä lähinnä, viime vuonna värjäsin sain sellaista sinapinkeltaista.

      Poista
  2. Onnea uudelle blogillesi! Kauniita lankoja olet värjännyt, kyllä noista passaakin kutoa upeita sukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Jospa tämä blogi jollain lailla lähtisi käyntiin, muutama kohta on että en ole löytänyt ratkaisua niihin... mutta ajan kanssa tässä mennään ja harjoitellaan.

      Poista
  3. Nättejä värejä olet värjännyt, kiva varmaan ottaa luonnosta väriaineet. Itselle värjäys on ihan outo asia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo värjäys on sellainen mikä koukuttaa oikein kun pääsee vauhtiin, kunhan alkais tulla värisieniä metsään, sitten tulee hyviä värejä, ei aina keltaista!

      Poista