Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Sukanvartta ja juhannuksen toivotusta!

Reissuni Ilomantsissa onnistui hyvin, ainoa paitsi oli että perjantaina sateli vettä ihan topakasti ja perilläkin satoi, joten hyvä oli ajaa koiran kanssa eikä ollut tukahduttavaa. Lauantaina käytiin sitten kirpputoreilla tehden ihan hyviä löytöjä, puseroita ja hameita, joita sitten vähän sisko redusoi. Lenkeilläkin käytiin koirien kanssa joten liikettä tuli ihan mukavasti. Paikallinen suoramyyntiliike on todella kiva, paikallista käsityötä ja leivonnaisia, leipää, karjalan piirakoita löytyi myös ja isännälle oikein tujua sinappia olen joka kerta ostanut sieltä. Itselle aivan liian tulista. Kinnasneulalla tehtyjä lapasia oli ja pitihän ne yhdet ostaa, kova tahto olisi oppia sitä tekemään, kun löytyisi joku joka opettaisi ihan kädestä pitäen. Mutta se siitä. 


Tässä on kahdet sukanvarret tuloillaan ja eri langoilla. Harmaat aloitin ensin tekemään Stepin langalla ja se olikin hitaampaa kun piti tavata kuvion ohjetta. Ohjehan on Cookie A :n kirjasta sukkia rakkaudella ohje Marilinda. Yllä olevassa sukan varressa on lankana Kirjopirtin lanka, sukkapuikot 2.5. Ruskeassa varressa ohjekin alkoi olla hyvin opittu, piti vaan vähän kierroksen alkua katsoa ja loppukierros menikin ihan hyvin. 


Kylläpä nyt tökkii tämän pienen postauksen tekeminen koko ajan herjaa eikä meinais antaa tehdä tätä tekstiä kunnnolla. Jospa tämän postauksen saisi kirjoitettua. Tässä välillä piti käydä kaupungissa hakemassa johto kameraan jonka sai sitten liitettyä tähän läppäriin että sain kuvat siirrettyä. Entinen herkes toimimasta, koiran hampaan jälkiä pentuajoilta niin ei sitten millään lailla alkanut enää toimia.Samalla tein ruokaostokset ja ostin sitten kävelysauvat, kun noihin jalkoihin pitäisi saada voimaa, on aika huonot. Jyrkkään mäkeen lähteä kokeilemaan niitä sitten. No ensi viikolla sitten alkaisi työt, odotan toisaalta ja toivon että saisi suurin piirtein kivuttomana olla töissä. 



Toivotan kaikille blogini lukijoille erittäin hyvää Juhannusta ja muistetaan sitten maltilla olla niin maalla kuin vesillä!

4 kommenttia:

  1. Kiva kun vietit mukavan reissun siskosi luona.
    Mukavan näköisiä sukanvarsia olet neulomassa.
    Voi että, mie toivon ja piän peukkuja että kykenet töihin, nää kivut on niiiiin keljuja.Kävelysauvoista saa hyvän rytmin kävelyyn, niitä miekin käytän, vaikka muuten linkkaan tuon kyynäräsauvan kanssa.
    Oikein oikein ihanaa juhannusta, ja ilman kipuja

    VastaaPoista
  2. Mukavaa viettää aikaa läheistensä kanssa! Nuo sukkamallisi ovat kivoja! Suunnitelmissa on, että joskus minäkin noita vaikeampia lettejä..... Mukavaa Mittumaaria Sinulle!!!!

    VastaaPoista
  3. Upeita varsia, aivan ihana kuvio.
    Oikein mukavaa juhannusta sinullekin. Rentoudu ja nauti vapaasta ♥

    VastaaPoista
  4. Mariinda näyttää oikein hyvältä noissa maanläheisissä väreissä. Kauniita sukkia tulossa.

    VastaaPoista