Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Tuunatut mekot T-paidoista

Pitihän sitä minunkin kokeilla tuunaamista, kun on tullut seurattua yhtä blogia ja sitten Pinterestin sivuilla on myös hyviä vinkkejä näistä. Mulla näissä on T-paitoja käytetty eli yksi mekko on tehty kahdesta T-paidasta. No, kolmessa mekossa on sitten isännän paitavarastosta kaiveltu paitoja joita ei enää käyttänyt eli ne on nuo helmaosuudet. Muuten on omia T-paitoja joita nyt sitten käytin näihin tarkoitukseen. Tein jopa taskutkin. 

On mulla yksi sellainen pellavainen iso kylpytakki jo leikattuna hellemekon tyyliseksi, tarkoitus olisi sitten värjätä se krappi-liemessä ihan oman värisensä saan siitä sitten. Tämä idea syntyi yhtenä aamuna kun ei oikein nukuttanut, että mähän leikkaan tämän kirppis-löytö kylpytakin ja teen kesämekon ja sitten mä myös värjään sen. 

Siis minulla ajatukset juoksee päässä kun vaan ne sais tehtyä tai toteutettua. Farkkujutut on myös mielenpäällä vanhoista farkuista. 

Lomalla tässä toista viikkoa, kuten sanottu ensimmäinen viikko meni levätessä työn touhuista kun oli niin kiirusta ennenkuin pääsi lomalle. 

Lisää juttuja kunhan saan kuvattua.... 


12 kommenttia:

  1. Olin miettinyt t-paidan "jatkohelmat".. Tuo kuva kertoi 1000 sanoja.. se on ihan hyvä idea!! Pidän pitkästä t-paidasta tai puserosta. Inhoan lyhyt paidat.. :) :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat mekoista tuli!
    Kannatti tehdä!

    VastaaPoista
  3. Kivoja mekkoja, tee vielä kolme lisää, niin on joka viikonpäivälle oma mekko! :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja. Kokeilin värjätä paidan sipuliliemessä ja siitä tuli kyllä kivan värinen. Laitan kuvaa blogiini kun ennätän_)

    VastaaPoista
  5. kiva idea ja mekot ovat kesäisen kauniit.

    VastaaPoista
  6. Hyvä idea. Olen itsekin muutamaan lyhyeen t-paitaan laittanut jatkohelmaa että olen saanut tunikamittaisen.

    VastaaPoista
  7. tosi kivoja kesämekkoja tulikin konstillasi. mukavia lomapäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiva idea ja sieviä uusia mekkoja!

    VastaaPoista
  9. Noihan on todella ihania mekkoja, mahtava idea.

    VastaaPoista
  10. Voi miten veikeitä mekkosia ja kivaa kierrätystä. Itse sain just kassillisen t-paitoja pihakäyttöön, mutta tällä vinkillä voisinkin tehdä muutaman pihakoltun..kiitos ideasta!

    VastaaPoista