Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Raparperin juurta värjäykseen

Tuossa on meillä viereinen tontti sellainen johon ei tule lisärakennusta, siitä menee ladun pohja ja sitten se on sellainen paikka minne kaikki kuskaa ns. puutarhajätteensä. No siellä on muutaman vuoden ajan ollut raparperia kasvamassa ja minä olen sitä jo katellut pitkän aikaa ja nyt sitten tartuin lapiohommiin ja kävimpä kaivamassa kolmesta kohti niitä juurakoita. Alimmaisen kuvan sankossa on 2 kg pilkottua raparperin juurta ja tuossa yläkuvassa on sitten kuivamassa raparperin juurta ihan mukava määrä siinäkin. Pistinpä kattilan porisemaan ja keittelen ihan rauhassa lientä ja huomenna laitan langat sitten värjäytymään. Onneksi ei tarvitse puretusainetta, katsotaan teenkö osalla vihreää rautapuretuksella tai sitten laitan harmaata lankaa vaan liemeen niin saan vähemmällä vaivalla vihreää. En kuormita luontoa siten.



Vaan oli meillä pauketta viime yönä kun ukkonen kunnolla myllersiä siinä klo 23 jälkeen ja jollain aikaa aamusta vielä toisen kerran. Ja vettä tuli kuin Esterin pyllystä ihan riittävästi, on huuhdevettä langoille :)

7 kommenttia:

  1. Laitatko huomenna kuvat blogiin värjätyistä langoista? Kiinnostaisi nähdä.

    VastaaPoista
  2. Olen raparperinjuurista saanut keltapunaisia sävyjä!

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää nuo raparperinjuuret - keltaistako niistä tulee? Miten kävi sen suomuorakkaan sinisen kanssa? Minä onnistuin saamaan sinistä vain sen yhden kerran, muuten tuli vihertävää ja ei-minkään väristä.

    VastaaPoista
  4. Mie sain viime vuonna sellasta jännää vihertävää peessiä noilla juuren palasilla,mielenkiinnolla odotan mitä väriä sie saat,
    Mie keittelin tänään kiventieraa. Ihana kun on kesä ja saa keitellä, muuten mistä sie tilaat noita puretusaineita? heitä miulle linkki ja vinkki

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista! En ole koskaan värjännyt raparperinjuurilla. Odotan, minkälaista väriä on tulossa.

    VastaaPoista
  6. Harjaantunut harrastaja löytää raakaainneet sieltä, mistä muut eivät sitä edes huomaa. Minun pienestä raparperikasvustosta tein tänään piirakn. Hauska nähdä, minkä väristä lankaa tulee.

    VastaaPoista
  7. odotan myös mielenkiinnolla tuloksia! Edellisvuonna värjäsimme juurilla sinapinkeltaista!!!!

    VastaaPoista