Värjäsin jonkin aikaa sitten nämä langat, mutta en kuvannut vielä. Tässä nämä on, ylemmät vyyhdit Suomen lampaan villaa 100 % l.valkoista 200 g. Värjätty verihelttaseitikin lakkiliemessä siten että kun olin laittanut lakit ja vedet kattilaan ja keittänyt jonkin aikaa, lisäsin alunan ja viinikiven ja sitten langat melkein kylmään veteen. Keittelin reilun tunnin jos en enemmänkin. Jätin sitten liemeen pariksi päivää ennen huuhtelua.
Alapuolen lankavyyhdit on 150 g luonnon valkoista 7-veikkaa. Värjätty nummitattiliemessä siten että keittelin liemen ja reilun tunnin jälkeen laitoin langat sinne alunan kera ja perkeet mukana edelleen. Keitin varmaan tunnin ja sen jälkeen jätin liemeen joksikin aikaa. Sen jälkeen siilasin langan ja silloin oli tarttunut sienistä tuommoista tummempaa väriä. Mutta langat sai olla siilatussa liemessä pari päivää ennenkuin huuhtelin.Tuli kaunista väriä. Perkeet on muuten vielä tallella jos innostuisi tässä ns. kontaktivärjäystä tekemään minigrip-pussissa.
Eli nämä on värjätty nummitatilla jota kasvaa yleensä hiekkateiden, pururatojen reunoilla reilusti.
Tässä kuva minusta karhupatsaan kera, tämä on Piirolan pihalta otettu Ilomantsissa. Hauska tämä patsas, moottorisahataiteilua, kolmella erisuunnalla tässä on erilaiset kuviot, alla kuvat ja ne on hauskoja.
Tässä on Salpalinjalta kuvaa, Enosta noin 5-10 km Ilomantsiin päin, huomasin menomatkalla tämän, vaikka olen monta kertaa tästä ohi mennyt. Piti pysähtyä ja kuvata tätä.
Tämä kuva on sitten Salpalinjan toiselta puolelta tietä, kaunista maisemaa. Ihana ruskan aika, ei vaan aurinko paistanut tällä hetkellä.
Keräsin värisieniä Ilomantsista, isän luota (hieman) ja sitten Rautavaaran syrjäseudulta. Saaliina verihelttaseitikkiä, ruosteorakasta, männynsuomuorakasta, samettijalkaa. Ihana ois ollut kerätä tuolta Rautavaaran takaa, mutta kun alkoi tulla kylmä ja sitten aurinko alkoi laskea ja tulla pimeää.
Mutta erittäin mukava rentoutusmatka näin loman alkaessa, tämän viikon lomalla ja värikattila tällä hetkellä kiehumassa.
Hei, kun seuraavan kerran Piirolassa pyörähdät, niin piipahda sisällä turisemassa kasvivärjäyksestä enemmän... terv Nina :)
VastaaPoistaLangat mie jo kehuinkin, ihania ovat.Upeita ovat nuo patsaat, miten voi moottorisahalla tehdä noin mahtavia töitä.
VastaaPoistaIhanan väriset langat, oranssi on voimakas ja tulinen väri:)
VastaaPoistaOmpa taas upeita värejä!
VastaaPoistaUpeat värit langoissa ja lisää on varmaankin tulossa. Tuollainen karhupatsas kelpaisi minunkin pihalleni. Kauniita maisemia. Hyvää ja virkistävää loman jatkoa
VastaaPoista