Tässä toinen tuunattu hame, vanhat farkut leikattu taas tuosta haarukasta ja uudesta trikookankaasta sitten leikkasin palan ja rypytin ennen ompelua. Lisäksi laitoin tuollaisen pitsistä liitoskohtaan. Tästäkin tuli kiva hame. Tämä tuunailu on ollut mukavaa. Mitähän seuraavaksi. Olen neulonut välillä kuitenkin. Mutta tämä ompelu on kivaa ja taidot pikkuhiljaa alkaa kasvaa, vähän niinkuin kantapään kautta opettelua kuten virkkauskin.
Käsityöt yleensä, neulominen, virkkaus, lankojen värjäys, värjäyssienten kerääminen/tunnistaminen, koukkuaminen, ompelu, uusien taitojen oppiminen ja omaksuminen. Lisänä lukeminen, marjastaminen, sienestäminen, koirat.
Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.
lauantai 25. heinäkuuta 2015
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Tuunattu hame ja pikku pussukat
Tähän hameeseen on käytetty vanhat farkut ja sellainen hame uusi joka ei mahtunut päälle. Farkut leikkasin haarojen yläpuolelta ja hameesta leikkasin vetoketjun alapuolelta niin että sain saman leveyden farkkujen yläosan kanssa. Neulasin ja sitten ompelin yhteen. Käänsin oikein päin ja ompelin liitoskohtaan tuollaisen ihan kivan nauhan. Tästä tuli mielihameeni minulle, hameen kangas on ihanan kevyt ja leveä, joten ei ahista ainakaan kävellessä. Pituuttakin on polven alapuolelle ihan kunnolla.
Näitä pussukoita tein sitten lisäksi kun farkkulahkeet jäi käytettäväksi. Opettelin vetoketjun ompelua siinä samalla ja ihan hyvin onnistui. On isompaa että pienempää ja kapeampaa pussukkaa. Näitä oli kiva ommella. Vielä jäi farkuista ihan mukavat palat käytettäväksi. Niin tämä farkku on sellaista joustavaa ja hieman ohuempaa kuin tavalliset farkut. Mutta hyötykäyttöön tuli. Noihin pienempiin pussukoihin olen ostanut useita vuosia sitten kirpparilta pieniä vetoketjuja halvalla ja nyt on sitten mahdollisuus tehdä pikkupussukoita.
Niin arki alkaa sitten ensi viikolla kun loma on loppu ja työt kutsuvat.
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Tuunattu kauppakassi
Siskon että Pinterestin innoittamana minä tein nyt ensimmäiseni farkkukassin kauppakassiksi äitille. Ostin keväällä kirpparilta ns. hameen jossa oli se lappu- ja henkselit. Vaikeesti sanottu mutta sanooko haalarihame mitään.... mutta kuitenkin tänään tätä sitten aloin rätnäämään, irroitin lapun ja henkselit veke, lapussa on pari taskua ja leikkasin sen reilusti irti lapusta ja ompelin sitten kassiin taskuksi, kuten toisessa kuvassa näkyy. Nuo sivuosat nappien kohdaltaa ompelin kiinni. Henkseleistä sitten kauppakassille rivat, siksakkasin ees taas tuohon kassiin kiinni ja pitäis hyvin pysyä. Vuorta en laittanut ollenkaan tähän. Pohjan ompelin sisäpuolelta parilla tikkauksella. Ompelin päissä ne taitokset että kassin pohja on leveämpi eli voi laittaa vaikka pahvin kovikkeeksi pohjaan.
Katsotaan mitä ompeluksia syntyy, iso läjä farkkuja, isokokoisiakin kirpparilta löytyneenä. Ja omasta vaatekaapistakin.
lauantai 18. heinäkuuta 2015
Sukkaa, sukkaa ja tulossa oleva ns. villatakki virkkaamalla värjätyistä langoista
Tässä sukkaa monenmoista neulottuna, jopa parit miestensukatkin. En ole jaksanut vain blogata, mutta nyt tässä näitä sitten esittelen. Siirryn alaspäin kertoakseni noista värjätyistä jutuista tekemiä.
Tässä tosi vanhasta 7-veikasta tehdyt Mariket mitä on näkynyt Facebook-ryhmissä.
Tässä viime kesänä värjätty raparperin juurilla harmaata 7-veikkaa josta tuli kaunis vihreä, sukan malli on Kontiot, ohje. Kokoa tuli 44-45.
Tässä valmistumassa ns. virkkaamalla villatakkia... yli 5 vuoden takaisista värjäyksistä. Mallina on Dropsin sivuilta löydetty malli. Lankana on ulkolainen 100 % villalanka. Hartiat ja niska vähän kärsivät virkkaamisesta, jossa nyt taukoa.
Viikko vielä lomaa, katsotaan mitä saan aikaiseksi sillä ajalla.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Tuunatut mekot T-paidoista
Pitihän sitä minunkin kokeilla tuunaamista, kun on tullut seurattua yhtä blogia ja sitten Pinterestin sivuilla on myös hyviä vinkkejä näistä. Mulla näissä on T-paitoja käytetty eli yksi mekko on tehty kahdesta T-paidasta. No, kolmessa mekossa on sitten isännän paitavarastosta kaiveltu paitoja joita ei enää käyttänyt eli ne on nuo helmaosuudet. Muuten on omia T-paitoja joita nyt sitten käytin näihin tarkoitukseen. Tein jopa taskutkin.
On mulla yksi sellainen pellavainen iso kylpytakki jo leikattuna hellemekon tyyliseksi, tarkoitus olisi sitten värjätä se krappi-liemessä ihan oman värisensä saan siitä sitten. Tämä idea syntyi yhtenä aamuna kun ei oikein nukuttanut, että mähän leikkaan tämän kirppis-löytö kylpytakin ja teen kesämekon ja sitten mä myös värjään sen.
Siis minulla ajatukset juoksee päässä kun vaan ne sais tehtyä tai toteutettua. Farkkujutut on myös mielenpäällä vanhoista farkuista.
Lomalla tässä toista viikkoa, kuten sanottu ensimmäinen viikko meni levätessä työn touhuista kun oli niin kiirusta ennenkuin pääsi lomalle.
Lisää juttuja kunhan saan kuvattua....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)