Nyt on sitten kokeiltu kaksi uutta värjäysainetta eli pihlajanlehdet ja horsma ilman kukintaa (meillä päin horsma ei vielä kukassaan).
Keräsin pihlajanlehtiä reippaasti yli puoli sankkoa tiiviisti painettuna kasaan ja laitoin sadevettä päälle että saivat liota seuraavaan päivään viime lauantaina. Sunnuntaina laitoin kattilaan 2 rkl kidesoodaa ja nämä liotetut lehdet ja veden. Keittelin reippaasti yli 2 tuntia välillä sekoittaen. Annoin olla pihlajanlehdet kattilassa liemen seassa kun laitoin 100 g Viking Ville l.valkoista lankaa sinne mukaan (olin huuhdellut käden lämpöisessä vedessä sitä ennen). Laitoin alunaa 1 rkl/100 g kohti. Jätin pariksi päivää kattilaan lehtien sekaan ja tänään sitten huuhtelin (ensimmäinen vesi kädenlämpöistä ja etikkaa loraus siihen) eli värituotos on tuossa vasemmalla 2 vyyhtiä, IHANA SÄVY! Arvatkaa värjäänkö vielä lisää pihlajanlehdillä, KYLLÄ!
Eli sitten yläkuvan oikean puolen langat on värjätty horsmalla (sunnuntaina), varret ja lehdet, pilkottuna 8 litran kattilaan aivan täyteen ja sadevettä päälle eli värjäysainetta kunnolla. Keittelin reilusti toista tuntia näitä. Siilasin horsmat liemestä pois. Annoin liemen jäähtyä hetken ja laitoin lämpimässä vedessä kostutetut langat eli värjäsin 100 g Viking Villeä l.valkoista lankaa, 1 rkl alunaa. Jätinpä pariksi päivää liemeen ja tänään huuhtelin sitten (lämpimässä huuhteluvedessä loraus etikkaa) ja sunnuntaina oli jo nähtävissä että tulee ihanan hempeä keltainen.
Alakuvassa on sitten vielä ihan vasemman puoleisena vielä raparperin juurella värjättyä lankaa, kyllä siitä tuli vihreää mutta kyllä on sitten hankalaa kuvattavaa kun aurinkokaan ei paistanut. Eli alakuvassa on samat langat kuin yläpuolen kuvassa.
Alakuvan pitsisukat neulottu verihelttaseitikillä värjätystä langasta, helppo malli, linkkiä löytyy ed. teksteistä ohjeeseen. Eli värjättyä 7-veikkaa näissä.
Nyt sain valmiiksi yhdessä postauksessa olleet keskeneräiset pitsisukat ja tässähän ne esillä, tästä mallista tykkään. Kuten huomaatte yläpuolen kuvassa kärki neulottu eri tavalla kuin tässä alapuolen kuvassa. Molemmat hyviä tapoja neuloa kärjet.
Tässä tämä mielenkiintoisin lanka, tästä minä tykkään ja tämä on mukava värjätä eli ns. olikohan kylmävärjäys ? nyt en sanatarkkaan muista tarkistan vielä asian mutta miten tehdään eli alunapuretetut langat laitettu muovirasiaan ja päälle sitten kaadeltu toiseen reunaan esim. sinipuulientä ja toiseen reunaan verihelttaseitikkilientä ihan riittävästi että kostuu. Sen jälkeen kansi kiinni tiiviisti ja annetaan olla viikon ajan siinä, minulla on ollut ulkona tai sitten kylpyhuoneessa. Sen jälkeen huuhdotaan.
Näissä sukissa lankana Nallea mukavan ohuet sukat pidettäväksi ja toiset samanlaiset tulossa. Mutta kuten näette ei saada todellakaan tehtyä identtisiä sukkia vaan tuollaiset hauskat.
Tässä tällainen pitempi postaus. Kirjoitin näin tarkkaan tämän värjäysosion jos joku eksyy tälle sivulle niin saa vähän ohjeita kuinka nuo langat on värjätty. Esim. värikästä värjäystä facebook ryhmä on mukava sellainen.
Vielä kaksi päivää töitä..... ja alkaa loma, JIPPII!! Olen iloinen siitä huolimatta vaikka nämä ilmat ovat koleat mutta kun ei tarvitse herätä klo 4.30 jälkeen aamulla töihin kolmeen viikkoon.