Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Sipulista väriä vielä...


Vasemman puoleinen vyyhti on se joka melkein viikon päivät lillui sipulinkuoriliemessä eli sipulinkuoret mukana ja vähän vettä, tuli ihan kauniin värinen vyyhti. Eipä nimeksikään lähtenyt väriä huuhdellessa.
Nämä kolme vyyhtiä on 7-veikkaa valk. 150 g ja liemeksi valikoitui sipulinkuoriliemi josta olin jo väriä ottanut ed. lankoihin, laitoinpa sekaan myös sellaista sekalientä, en ollut vielä vienyt kompostiin edellisten värjäysten kasveja, vettä tuli sataessa niihin aika paljon, siitä tuli keltaista lientä jonka sitten lisäsin sipulikuoriliemeen ja tulipa sitten hyvä liemi kun keittelin ja laitoin langat alunapuretuksen kera sinne. Keitin niitä noin tunnin ja sitten siirsin sankkoon ja kansi päälle ja annoin olla puoli viikkoa siinä liemessä ennenkuin huuhtelin eilen ne, mutta paljon lähti keltaista väriä huuhdellessa. Kivan sävyistä keltaista.

Kelalta tuli eilen päätös siitä fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssista ja pääsin sinne siihen toivottuun aikaan lokakuun puolivälissä.

Ensimmäiset kanttarellit keräsin tällä viikolla ja kävin katsomassa paikan mistä ennen sain paljon suppilovahveroita, paikka oli ns. lyöty  ihan paljaaksi koneellisesti, itku meinasi tulla. Mutta siinäpä katselin sitä paikkaa ja löysin oksista naavaa ja sitten irtaallaan olevaa jäkälää, metsäkoneet olivat pyöritelleet maata irti, erittäin ruman näköistä nyt siellä. Paikkaa ei tunne enää entiseksi ollenkaan.

Koko viikonloppu on ollut sateisen harmaa, välillä sataa ja välillä on satamatta, aurinko ei ole paistanut sitten lainkaan.

Perjantaina kävimme Elisassa katselemassa ns. tabletteja, hyvä myyjä oli mutta eipä tajunna että olisimme siihen kaivanneet liittymän (kotona selvisi tämä asia vasta). Otimme sen toiseksi tämän läppärin lisäksi. En ole kokeillut sitä vielä, isäntä on saanut rauhassa räplätä sitä ja tutkia toimintoja.

10 kommenttia:

  1. Ihanaa että pääsit sinne kurssille, liian usein KELA lähettelee hylkyjä. Onnea,varmasti kurssista on siulle hyötyä.
    Ihana keltaset langat, alko nuo sipulinkuoret kiinnostaa, mutta kun emme käytä sipulia:( pitää kavereilta vissiin alkaa kerjäämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Sipuli on hyvä aines värjäykseen, kontaktivärjäyksessä erinomainen, punasipuli antaa vihrää sävyä, mutta kun sitä vähemmän syö... niin vähä sitä tulee.
      Niin sipulinkuori säilyy hyvin kaupan hedelmäpussissa, ei homehdu, minulla on vielä tiskialtaan alakaapissa jossa myös lämmintäkin kun astiakone vieressä, hyvin on säilynyt, minä vaan aina niitä kuoria sinne laittelen, meillä syödään sipulia paljon raakanakin mies syö....

      Poista
  2. Voi Armi, miten kauniita lankoja olet minun lomani aikana saanut aikaan. Noista tulee pakosti jotain kaunista :)

    VastaaPoista
  3. Ihania lankoja jälleen! :)

    Minäkin kävin tänään pikaisesti sienestämässä (läheisellä metsänpläntillä keräsin vartissa ämpärillisen), ja sen myötä päädyin sitten värjäysliemen keittoon... en näemmä vielä päässytkään värjäämisestä eroon. Ja sipulinkuoret odottavat yhä kattilaanpääsyä. :)

    VastaaPoista
  4. tosi hienoa et pääsit hakemallesi kuntoutuskurssille, siihen mennessä olet ehtinyt keräämään myös jo talven sienetkin. totta, sipulinkuorilla saa kauniita värejä, mitä enemmän laitat kuoria suhteessa lankaan, sen voimakkaampia keltaisenoransseja saat, krappilisä antaa sit taas omanlaisensa sävyt. aukkohakkuut ovat kammottavia ja kun kannotkin viel viedään, niin myöhemmin alueella tosi hankalaa kävellä. viime viikolla olin vatussa em kohtelun saaneella aukiolla ja muutaman kerran löysin itseni kuopanpohjalta, onneksi vattuämpäri sentään pysyi pystyssä!

    VastaaPoista
  5. Ihan samaa mieltä Ilonan kanssa.... minusta voi jo puhua metsien raiskauksesta!!!
    hienoa, että pääsit kuntoutukseen!!!! Siellä saa ohjeiden ja jumppien lisäksi myös hyviä tovereita.....

    Ja vinkki: jos löydät samettijalkaa metsästä, niin siitä saa kuivattuna upeita sävyjä!!! Lukaiseppas viimepostaukseni...

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon Kelan kurssille pääsystä. Niille on toisinaan tosi vaikea päästä. Itsekkin olen työvuosina ollut kolme kertaa Kelan kuntoutuksessa ja se on kyllä ollut kuin lottovoitto :)

    VastaaPoista
  7. Onpas ihanan väristä! <3 Kohtahan se lokakuu jo on, mukavaa kursseilua :)

    VastaaPoista