Kommentti olisi kiva yllätys vieraillessasi blogissani.

maanantai 27. elokuuta 2012

Kolmannet Olgat ja värjäyssieniä

 
Tässä kolmannet Olgat tälle vuotta värjätystä langasta, pohjaväri on turkoosi 7-veikka ja se loistaa läpi tuon verihelttaseitikki -värjäyksessä. Keltainen on myös värjättyä lankaa.
 


 Eilen löysin sienimetsässä käytyäni verihelttaseitikkiä, osa oli kasvanut todella isoksi ja osa vielä pieniä. Tuolla alempana on lähikuvia kyseisestä sienestä. Helppo tunnistettava, lakin alunen punainen, päällinen keltainen (voi vaihdella mistä kerää) ja jalkakin osittain keltainen. Isoimmiten lakin alusen väri tummanpunainen. Näyttäisi että värisieniä on tulossa, veriseitikit kasvavat vähän synkemmmässä kuusimetsässä sammalikossa, kirkkaan punainen pieni sieni. Kuivattuna nämä sienet voimistavat väriään. Kuten näette sienien alustana pajukori luonnon pajusta, itse olen tehnyt vuosia sitten.


 
 
Tässä vähän esimakua mitä väriä tulee kun verihelttaseitikillä värjää viime vuodelta 2011. Muistaakseni äikätatti värjäystä tuo keltainen.
 
 

Suppilovahveroja löysin eilen myös, kehnäsientä ja muutaman pienen männynherkkutatin. Kehnäsienet ja männynherkkutatit ja osa suppiloista päätyi illalla pannulle kerman kera.

10 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja ihanan värisiä lankoja :)

    VastaaPoista
  2. Ai kun kiva nähdä, että verihelttaseitikit ovat jo nousseet. Olen löytänyt muutaman veriseitikin, mutta seitikkejen keruuseen en ole vielä ryhtynyt. Tuo verihelttaseitikki on kiva, kun jaloista tulee eri väri kuin heltoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden havainnon tein viime vuonna syksyllä, synkässä kuusikossa myös kasvoi näitä verihelttaseitikkejä ja sitten kuivalla kangasmetsässä, värjäsin omat kertansa näistä eri paikoista kerätyistä, hieman erisävyisiä niistä tuli, kasvupaikallakin näkyy olevan merkitystä. En ole pelkästään jalkoja käyttänyt, ennemminkin olen laittanut lakin että jalat samaan liemeen, mutta mullat olet puhdistellut pois. Pitääpä eritellä ja kokeilla mitä tulee, mutta ensin pitää saada lisää kerättyä näitä sieniä.

      Poista
    2. Synkässä ja vanhassa kuusimetsässä kasvaa ennen kaikkea veriseitikki. Se on aarre,kaikkein parhain punaisen värin antaja. Minun parhain verihelttaseitikkipaikkani on tuore mäntymetsä, vaikka kyllä niitä valoisalla isojen mäntyjen kankaalla myös kasvaa.

      Poista
    3. Niin se on minunkin veriseitikki paikka synkkä ja jyrkkärinteinen kuusikko, ainut paha siellä on että maa-ampiaisen pesiä siellä, niitä joutuu varomaan. Jonkun kerran niihin törmännyt. Mutta siellä kasvaa myös verihelttaseitikkiäkin, vähän on erilaisemman oloinen mitä nyt kerännyt olen. Sen paikan varmaan katsastan tulevana viikonloppuna, että miten on kasvanut siellä veriseitikki. Punavyöseitikki on myös hyvä värjäyssieni, sitä on paljon.

      Poista
  3. Voi että on komeita lankoja. Mie oon täys tumpelo sienien tunnistamisessa, ja en oo KOSKAAN nähnytkään noitaseitikkejä, ainoastaan kärpässieniä, ja kanttarelleja.

    VastaaPoista
  4. Ihanan värisiä lankoja! Mulle vielä kokonaan uusi juttu tuo sienillä värjäys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienillä saadaan kivoja sävyjä, on vienyt mennessään, tänään kävin metsässä taas keräilemässä, löysin muutakin kuin verihelttaseitikkiä... Nyt alkais olla yhden liemen verran keitellä, ehkä irroitan jalat niistä ja värjäilen erikseen, tulee kuulema erisävyä kun niin tekee.

      Poista
  5. Ihania kuvia, veri(heltta)seitikki - metsän aarteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi blogissani, kiva kun tulee uusia lukijoita... itsellänikin monta blogia mitä seuraan...

      Poista